tiistai 10. helmikuuta 2015

Petroskoi

Viime viikolla kävin työmatkalla Petroskoissa. 

Kun nuorena tyttönä vuonna 1982 kävin Leningradissa, päätin etten enää ikinä mene Neuvostoliittoon. Enkä mennyt. Sitten meni nurin koko Neuvostoliitto. Nyt sitten 33 vuoden jälkeen palasin itänaapuriin, enkä osaa vielä sanoa tarkkaan mitä mieltä olen. Reissusta jäi tällä kertaa kuitenkin mieleen paljon enemmän positiivista kuin negatiivista. Sain maistaa gruusialaisia herkkuja, juustoleipää ja viininlehtikääryleitä. Venäläinen liha-sieniruukku oli myös todella pehmeä ja maistuva. Hyvää kahvia taas tuli ikävä, teekin oli pussiteetä. 

Petroskoissa on suomalainen teatteri, jossa kävimme katsomassa näytelmän ja pääsimme tutustumaan museoon. 

Palatessamme takaisin Suomeen tunsin suurta riemua ja onnea. Oi armas kotimaa! 

Jokaisessa kaupungissa pitää olla Leninin patsas. Äänisen rannoilla patsastelivat Pietari Suuri ja Otto Wille Kuusinen.

4 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla kanssasi, Aikku, paitsi mun käynti oli eka ja vika.

    VastaaPoista
  2. Vetoa ei paljon Venäjälle ole ollut, ja olen suhtautunut kieleenkin ihmeen negatiivisesti. Eihän kukaan valinnut venäjää koulussa! Pietari tosin houkuttelee, voisin mennä sinne joskus junalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin ennen ensimmäistä reissua puoli vuotta venäjää. Opin isot kirjaimet, sitten kun piti ruveta opiskelmaan kirjoituskirjaimia, into lopahti. Taisi siinä nuoruuden riennotkin vaikuttaa lopettamispäätökseen...

      Poista

Iso kiitos kommentistasi!