sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulu loppui, kohta loppuu vuosikin

Joulutavarat on tältä vuodelta pakattu laatikoihin ja joulukuusi kääritty vanhaan pussilakanaan odottamaan ensi vuotta. Jouluaattona oli pikkupakkanen, mutta sen jälkeen on ollut pelkkää plussaa ja vesisadetta. Jäiset tiet alkavat olla sulia, pyörätielläkin on vain muutama sentti hiekkaa ja soraa.

Tässäpä pari ehdotusta seuraavaa joulukuusta ajatellen...

Heathrow
Arlanda
Best Western The Connaught Hotel
Hyvää loppuvuotta!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Nyt se joulu on jo ovella

Aatonaatto on vielä työpäivä, mutta iltapäiväkahvien jälkeen pääsen kotiin laittamaan perunalaatikon imeltymään. 

Illalla joulukonsertin kautta rauhoittuminen joulunviettoon.

Rauhallista joulua kaikille säädyille!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Hups, päivät vaan vierivät

Kun loka- ja marraskuu tuntuvat loputtoman pitkiltä ja päättymättömiltä, joulukuun päivät menevät yhdessä hurauksessa. Enää yksi täysi viikko töitä ja sitten alkaa risaviikot. Täytyy yrittää joku päivä ottaa vapaaksi, että saa useamman päivän peräkkäin nukkua pitkään, valvoa myöhään, syödä suklaata ja juoda glögiä. Tammikuussahan ruukataan aloittaa uusi elämä laihdutuskuureineen, terveystietoisine elämäntapoineen ja liikunnallisin tavoittein...

Muutamia joululahjoja olen tehnyt ja nämä ovat tietenkin paketeissaan, eikä kuvia ole saatavilla - ei nyt eikä koskaan. Nyt on menossa Karisma-lankojen hävittäminen ja eilen valmistui lapaset nro 1 ja samantien laitoin toiset lapaset puikoille.

IMG_8330 IMG_8328

Itsenäisyyspäivän viikonloppu vietettiin Bournemouthissa ihanan lämpimissä (+11 C) ja aurinkoisissa olosuhteissa. Auringonvalolla on selkeä mielialaa kohottava vaikutus. Käytiin aamuisin pitkillä kävelyillä rannalla, sitten pubissa syömässä, nauttimassa joulutorin tunnelmasta yms. Hotellissamme oli uima-allas ja kaksi saunaa, joista toinen eukalyptyshöyrysauna ja toinen perinteinen suomalainen. Iltaisin saunottiin ja uitiin, sitten istuttiin takkahuoneen omaisessa baarissa ottamassa pari pinttiä olutta.

IMG_8327 IMG_8326 IMG_8324 Tämän aamun lenkillä poikettiin joulumyyjäisissä. Koska leivon ja kudon itse ihan tarpeeksi, kävin vaan mielenkiinnosta katsomassa, mitä on tarjolla. Loppujen lopuksi ostin kaksi koristeellista peltiämpäriä, joihin voisi tehdä kynttilä- tai hyasinttiasetelman.

IMG_8342 Eilen ostin hyasintin ensimmäistä kertaan noin kolmeenkymmeneen vuoteen. Sen tuoksu ei ole koskaan ollut allergisille ja astmaattisille keuhkoilleni hyväksi, mutta kun olen kerran siedättynyt elämään koiran kanssa, yritän samaa hyasintin vuoksi. Marketista ostettu kukan on värin "yllätys". Koska en ole kerännyt syksyllä sammalta enkä jäkälää varastoihin, tein koristen muovipurkin ympärille voimapaperista ja laitoin kukan lasipurkkiin. IMG_8334  
Enää vähän siihen, kun päivät alkavat taas pidentyä. Ihana ajatus! 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Laatikkotehdas

Tein eilen joululaatikot valmiiksi asti. Pakastimesta niitä voi ottaa joulun alla ja jouluna (toivottavasti ei enää joulun jälkeen) ja laittaa leivinuuniin lämpenemään. Leivinuuni on muuten parhain ekomikro hitaasta elämästä nauttivalle.

Olen tehnyt laatikot itse aina 80-luvulta lähtien ja tällä kertaa kirjoitin summittaiset ohjeetkin muistiin. En silti noudata ohjeita orjallisesti, en mittaa enkä punnitse. Teen aina vähän fiiliksellä, mutta tärkeää on aina maistaa sosetta ja lisätä mausteita oman maun mukaan. 


Kaikkien laatikoiden kohdalla huomattavaa:
* keittiön perusopit on syytä olla tiedossa (juurekset kuoritaan jne.)
* keitä vähässä vedessä 
* säästä keitinliemi
* soseuta juurekset ja lisää keitinlientä niin, että seos on "sopivaa"
* lisää tämän jälkeen muut aineet
* voit voidella vuoan, jotta laatikko ei tartu reunoihin
* käytän itse alumiinivuokia, koska näin voin lämmittää annosvuoat leivinuunissa.

Lanttulaatikko

1,5 kg lanttuja
suolaa keitinveteen
Soseeseen: 
2 rkl voita
2 rkl korppujauhoja
3 dl keitinlientä (korvaan osan kermalla)
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
1 kananmuna 

Paistetaan 150 asteessa noin 3 tuntia, 175 noin 2 tuntia. 
 

Bataattilaatikko

1,5 kg bataattia
suolaa keitinveteen
Soseeseen: 
2 rkl voita
1 rkl korppujauhoja
2 dl maitoa/kermaa
2 rkl siirappia 
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 til kardemumaan
1 kananmuna

Paistetaan 175 asteessa noin 1,5 tuntia.  


Porkkanalaatikko

1,5 kg porkkanoita
suolaa keitinveteen
Soseeseen: 
50 g voita
2 dl kermaa
2 rkl korppujauhoja
1 tl kanelia
1 rkl siirappia 
1 tl suolaa
1 kananmuna

Paistetaan 175 asteessa noin 1,5 tuntia.


Mukavaa 
ensimmäistä adventtia 
kaikille!