keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Keskellä viikkoa


                         
Puolukkapiirakkaa ja kuppi maitokahvia. 

Yleensä juon teetä, mutta joskus oikein hyvän leivonnaisen kanssa kupillinen oikein hyvää maitokahviakin (puolet lämmitettyä maitoa, puolet kahvia) maistuu. 

Puolukkapiirakan tein kaksinkertaisesta taikinasta, että sain piirakkaan kuohkeutta ja korkeutta.

Ja nyt ollaan taas jo voiton puolella. Enää kaksi työpäivää jäljellä.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Dymoilua

Ostin Clas Ohlsonilta Dymo-tarrakirjoittimen ja nyt on lasipurkit loppuneet kesken, kun näitä voisi liimailla ihan jokaiseen purkkiin, tai kylppäriin, autotalliin, postilaatikkoon...


...eihän tässä muuta tarvita kuin mielikuvitusta! 

lauantai 25. helmikuuta 2012

Lauantaisukat ja -kukat

Töihin palaamisen jälkeen kutomiset ovat jääneet (liian) vähille. Näitäkin jämälankasukkia olen tehnyt varmaan pari viikkoa. Tänään sain vihdoin valmiiksi. Parin kuukauden vapaan ja kolmen viikon työssäolon jälkeen olen taas valmis allekirjoittamaan väitteen, että työ häiritsee vapaa-ajan viettoa ja todella pahasti häiritseekin. Otin perjantaiksi saldovapaan, että ehtisin ja jaksaisin tehdä jotain muutakin kuin kerätä voimia seuraavaa työpäivää varten. 

Olen ostanut vain värikkäitä tulppaaneita. Eikä sen värin niin nuukaa ole, kunhan eivät vain ole valkoisia. Nyt tarvitaan piristystä arkeen ja pyhään! Vielä kun innostuisin ostamaan jotain värikästä vaatettakin - ainakin kaupoissa näyttää olevan melkoinen värien ilotulitus käynnissä. 

torstai 23. helmikuuta 2012

Kaksi näkökulmaa asioihin

Lauantai. 
Pölyt pyyhitty ja kukkia ostettu. 

Torstai. 
Kaunistelematon totuus. 
Pöly laskeutunut. 
Kukat kuihtuneet. 
Olohuoneeseen on kulkeutunut pyykkiteline, reppu ja pahvilaatikko.

Olisiko taas aika laittaa paikat kuntoon?

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kiitos, riittää jo.


Näkemiin talvi. 
Tervetuloa kevät. 

Lumisateisen päivän jälkeen 
aurinko paistoi pienen hetken.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Toscakakku

Tein viime tiistaina toscakakkuja kaksin kappalein. Oli tulossa porukkaa käymään ja oma väki pitää tästä kaloripommista liiankin kanssa. Ohje on peräisin vuoden 1995 keittokirjastani "Parasta kotiruokaa". 

Pohja
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa
50 g voita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito, sulatettu voi ja vehnäjauho-leivinjauheseos varovasti sekoittaen. Kaada voideltuun ja jauhotettuun (irtopohja)vuokaan ja paista 180 asteessa noin 20 minuuttia. Tee kuorrutus kiehauttamalla seuraavat aineet kattilassa:

75 g voita
1 dl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
2,5 dl mantelilastuja
1 rkl maitoa

Ota kakku uunista 20 minuutin jälkeen, kaada kuorrutus kakun päälle ja paista kullanruskeaksi. 

Toisen kakun tein irtopohjavuokaan ja toisen kuvan teräsvuokaan, jonka olen saanut vuonna 1982 kotoa lähtiessäni opiskelemaan. Vuoka on erinomainen melkein mihin vaan ja olin melkeinpä onneton hukatessani talvella tämän vuoan. Se löytyi tällä viikolla ulkovarastosta, jonne vein syksyllä yli puolet keittiön astioista myrkytysoperaation ajaksi. Saimme nimittäin jauhopussin mukana epämieluisia alivuokralaisia... mutta se onkin jo aivan eri juttu se.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kuka voisi kellot pysäyttää?

Olen nyt ollut pari viikkoa töissä, enkä ehdi tai jaksa tehdä mitään muuta kuin töitä. 
Ei gradua, ei valokuvausta, ei pyykkäystä, ei käsitöitä... iltaisin olen ollut aivan voimaton. Kauanko menee, että työn rytmittämään elämään taas tottuu vai tottuuko siihen enää koskaan? Jaksan kuitenkin miettiä, että koska jäisin taas opintovapaalle. Ilman opintovapaata en saa koskaan tutkielmaa valmiiksi. Viikonloppuna pitäisi opiskella, mutta myös kerätä voimia tulevaa työviikkoa varten. Ainakin tiedossa on hyvää ruokaa (itse tehtyä) ja slovenialaista valkoviiniä. 

Rentouttavaa viikonloppua! 

Ja lopuksi valokuva viime viikonlopulta: mies savustamassa kalaa arktisissa olosuhteissa.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivänä



Niin kuin aalto uittaa aallon yli valtameren,
niin seviydymme mekin toinen toistamme tukien.

- Risto Rasa -

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sijaistekemistä


Tänä viikonloppuna olisi pitänyt työstää gradua ensi viikon seminaaria varten, mutta tiedättehän tunteen, kun pitäisi tehdä jotain ei-niin-mukavaa, tavalliset kotihommatkin alkavat tuntua mielenkiintoisilta. Olen siis ainakin ollut pihalla lumitöissä, pessyt vessan lattiaa ja mattoa myöten, pessyt torkkupeittoja, siivonnut takakuistia ja astiakaappia, pakannut tyttärille kuuluvia astioita laatikoihin varastoon - ja tietenkin leiponut. Tarjolla on siis ollut puolukkapiirakkaa ja korvapuusteja. 


tiistai 7. helmikuuta 2012

Minilomalla

Lauantaiaamuna lähti lento klo 7 Helsinkiin  ja sunnuntai-iltana takaisin kotiin. Tuntui kuin olisi ollut pois kotoa kauemminkin. Miniloma oli opintovapaan päätteeksi paikallaan ja mukavaa oli.

Moottoripyörämessuilla oli näytillä tällainenkin Honda, mutta eihän sitä omaa hyvää kannata vielä vaihtaa...

Messujen jälkeen lähdettiin ystävien luokse viettämään rentoa viikonloppua. Pakkasta oli reilusti, joten ulkoilu jäi väliin. 

Pakollinen säätilanne: tämän talven oman pihan pakkasennätys -31,5 C.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Talvinen viikonloppu kesäisin ajatuksin

Pakkasta oli tänä aamuna -28 C, mutta aurinko paistaa todella kirkkaasti siniseltä, pilvettömältä taivaalta. Ajatukset karkaavat väistämättä kohti kevättä ja kesää. 

Pitkästä aikaa lähdemme viikonloppureissuun, Helsinkiin moottoripyörämessuille. Jospa sieltä löytyisi jotain kivaa ideaa ensi kesän reissuun!

Italiassa heinäkuussa 2011