tiistai 31. tammikuuta 2012

Sukkia tuliaisiksi

Tein parit sukat tuliaisiksi, kun ollaan lähdössä kylästelemään tuttujen luo. Molemmille samanlaiset. 
Lanka on seiska veikan fasaania.


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Maki-sushi

Jouluna Suomessa kesälomailemassa ollut tytär opetti meille sushin alkeet ja kuopuksen kanssa teimme ison maki-satsin hänen 18-vuotissynttäreilleen. 
Eilen kuopus teki makit aivan itse, ainoastaan riisin keittäminen jäi äidin tehtäväksi.

Riisi levitetään merileväarkille.
Täytteksi tuli kurkkua, avokadoa, keitettyä porkkanaa ja kylmäsavustettua lohta.

Rullaati-rullaa...

lauantai 28. tammikuuta 2012

Aikun lammaspata

Ostin Viskaalin lähi- ja luomuruokakaupasta Polson lammastilan lampaanlihaa ja tänään kehittelin lammaspadan ohjetta. 

Pilko 1 pkt pekonia pannulle, paista 1,5 kg luullista, paloiteltua lampaanlihaa pienissä erissä pekonin rasvassa. Laita lihat uunivuokaan. Paista kevyesti 2 paloiteltua porkkanaa, 2 sipulia ja maun mukaan valkosipulia. Lisää vuokaan. Laita mausteeksi 2 laakerinlehteä, timjamia ja pippuria. Suolaa maun mukaan. Kaada päälle lihalientä ja lisää lientä myös tarvittaessa paistumisen aikana. 
Annetaan kypsyä (leivin)uunissa noin kolme tuntia.

(Eipä anneta epätarkan kuvan häiritä...)

perjantai 27. tammikuuta 2012

Juustokakku

Eilen oli erään suuren kauppaketjun tarjousliitteessä juustokakun ohje. Illalla kauppareissulla nappasin tarvittavat aineet mukaani ja tein kakun. Ja tänä aamuna koemaistoin kakkua. Hyvää on. 

Pohjaan tarvitaan 200 g digestivekeksejä ja 75 g voita. Keksit hienonnetaan ja yhdistetään sulatetun voin kanssa. Taputtele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (pohjusta vuoka leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat). Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista. 

Täytteeseen tulee
500 g rahkaa
400 tuorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
2,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3/4 dl perunajauhoja
5 munaa
1 tlk aprikoosia pohjalle

Yhdistä kaikki aineet (ei aprikoosia!) ja vatkaa sähkövatkaimella noin 3 min. Laita aprikoosinpuolikkaat pohjalle, kaada täyte päälle. Paista 175 asteessa 25 minuuttia ja sen jälkeen 150 asteessa noin 25 - 35 minuuttia. Anna jäähtyä kylmäksi vuoassa ja irrota kylmä kakku varovasti vuoasta.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Moussaka

Moussaka on yksi harvoista (luomu)lihaa sisältävistä ruoista, joita on kasvispainottaisessa ruokavaliossani. Moussakaa voi tehdä monella eri tavalla, mutta tämä on oma, pitkän kehityksen tuloksena syntynyt ohjeeni.
2  munakoisoa viipaloidaan pitkittäissuunnassa, laitetaan uunipellille, voidellaan öljyllä ja ripotellaan päälle suolaa. Paistetaan uunissa noin 15 minuuttia.

Paistetaan luomujauheliha pannulla, lisätään yksi valkosipulin kynsi ja yksi purkki yrttimaustettua tomaattimurskaa. Lisätään pippuria ja kasvisliemikuutio. Annetaan muhia. 

Sekoitetaan 2 dl turkkilaista jogurttia, 2 dl juustoraastetta ja yksi muna. 

Kootaan moussaka uunivuokaan: alin kerros munakoisoa, päälle jauhelihaa, sitten munakoisoa, jauhelihaa ja päällimmäinen kerros munakoisoa. Lopuksi kaadetaan päälle jogurtti-juustoseos. Voit ripotella päälle vielä vähän juustoraastetta. Paistetaan uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. Annetaan jäähtyä kymmenisin minuuttia ennen nauttimista.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Porkkanapihvit

Käsintehdyn näköisiä...
Lauantain lounas syntyi nyhjää tyhjästä -periaatteella. Jääkaapista löytyi perunoita ja porkkanoita sekä jogurttia, salaattia ja kurkkua. Siitä se ajatus sitten lähti. 

Porkkanapihvit
1/2 dl korppujauhoja
1 dl maitoa
3 dl porkkanaraastetta
1/2 dl juustoraastetta
1 muna
suolaa 
tuoretta persiljaa (tai pakasteesta)
* Korppujauhot turvotetaan maidossa, lisätään muut aineet. 
* Paistetaan rypsiöljyssä miedolla lämmöllä kullanruskeiksi.

Porkkanapihvien kanssa tarjolla oli keitettyjä perunoita ja tsatsikia (= turkkilaista jogurttia, valkosipulia, raastettua ja valutettua kurkkua, suolaa, hunajaa)
Vihreä osuus koostui friseesalaatista, kastikkeena oliiviöljyä ja punaviinietikkaa. 

lauantai 14. tammikuuta 2012

Värikkäät villasukat

Ystävä on muuttamassa ja kudoin lähtijäislahjaksi hänelle iloiset ja värikkäät villasukat. Raitoja kutoessa mietin, kuinka paljon olemme yhdessä maailmaa parantaneet, jutelleet iloista ja suruista, ihmisten välisistä suhteista ja maailmalle muuttavista lapsista.


perjantai 13. tammikuuta 2012

Villasukat miehelle

Suutarin lapsella ei ole kenkiä, eikä neulojan miehellä sukkia.
Mies rupesi kyselemään villasukkia, kun vanhoista ei ole enää mihinkään ja työkäytössä sukat kuluvat aivan eri tavalla kuin kotikäytössä. Kaivoin korista muutaman sekalaisen kerän seiskaveljestä ja tekaisin parissa illassa miehelle uudet työsukat.


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Sukkia ja säärystimiä

Lankakori on täynnä erilaisia ja -värisiä lankakerien loppuja ja onpa siellä muutama ihan korkkaamatonkin kerä - aivan kuin joku olisi jemmannut lankaa talven varalle... Olen päättänyt, että uutta lankaa en osta ennen kuin vanhat on kudottu pois. Hyvä tavoite, mutta se, kuinka kauan päätös pitää, on arvoitus.



Ja jos ei huvita kutoa kantapäätä, voi aina tehdä säärystimiä, jotka ovat tosi kätevät koiran kanssa ulkoillessa tai hiihtäessä. Pitempijalkaisella ihmiselle kun ei tahdo kovin helposti löytyä tarpeeksi pitkälahkeisia housuja! 


lauantai 7. tammikuuta 2012

Lapasia

Joululahjaksi kudotuista sukista, pipoista ja tuubeista ei tullut otetuksi kuvia, mutta ahkera olen ollut joulun jälkeenkin. Siis kutomisessa, opiskelussa en niinkään.

Nämä on kudottu kahdella harmaalla, kirjoneuletta tuskin huomaa, mutta kyllä se siellä on olemassa. 

Yksiväriset lapaset on Dropsin Karismasta. Aivan ihana lapaslanka ja kyllä tästä lämmin tuubikin tulisi.

torstai 5. tammikuuta 2012

Merkittävä vuosi alkanut

Alkanut vuosi tuo mukanaan kaikenlaisia tapahtumia ja juhlia. 
Ensimmäinen oli eilen, kun kuopus täytti 18 vuotta. 
Nuori aikuinen juhli ystäviensä kanssa ja teimme valtavan määrän sushia juhliin. Yhtään kuvaa ei muistettu ottaa sushista, kuten ei myöskään suklaakakusta. (Senpä vuoksi kuva tiikerikakusta.)

Ja sitä koko syksyn kaipaamaani lunta on nyt sitten satanut ja sataa koko ajan. En valita vaan toivotan kaikille hyvää loppiaista.



ps. Mii, tervetuloa lukijaksi.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Hieman kevyempi vaihtoehto

Vaikka joulu ei tuonutkaan mukanaan ähkyä ja lisäkiloja, uuden vuoden alkajaiseksi on kiva hieman keventää lounas- ja päivällistarjontaa. Korealaista arkiruokaa, palsternakka-porkkanasosekeittoa ja salaatteja...

Perussalaatti syntyy jääsalaatista, tomaatista, kurkusta ja avokadosta. Kastikkeeksi valkoviinietikkaa ja oliiviöljyä.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Puutarhaunelmia

Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä katson Yle teemalta ohjelmaa italialaisista puutarhoista. Ohjelma herättää kaipuun lähteä matkalle, mutta myös päästä viettämään kesää pihalle. Nyt haluaisin takapihalle vanhoista ikkunoista rakennetun kasvihuoneen ja auringonottopation...



Mitähän tämä vuosi tuokaan mukanaan?